SEURA
Raision Urheilijoiden uintijaosto on perinteikäs uintiseura, joka on toiminut raisiolaisen uinnin parissa jo vuosikymmenten ajan. Uintijaosto on myös RaisUn jaostoista aktiivisin ja sen toiminta perustuu laajasti vapaaehtoistoimintaan.
Olemme keskittyneet erityisesti kilpauintiin ja tällä hetkellä RaisUssa pyörii yhteensä kuusi valmennusryhmää. Uutuutena on syksyllä 2011 alkanut sammakkoryhmä, joka tarjoaa peuhumahdollisuutta seurassa uivien uimareiden pikkusisaruksille. Mukaan kilpauintiryhmiin pääsee käymällä RaisUn kilpauintikoulun, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa.
RaisUn uimarit menestyvät hyvin kansallisella tasolla. Yhteensä viisi uimaria kuuluu tällä hetkellä Suomen uimaliiton nuorten edustusjoukkueisiin.
RaisUn kautta aikojen menestynein uimari on Jarno Pihlava, joka saavutti mm. kaksi pronssia Moskovan lyhyen radan MM-kilpailuista 2002.